Kävin äsken lunttaamassa otsikon viime blogista ja muistin sen oikein!
IHANAA KIIRETTÄ! Se on sitä itseään... viikot, kuukaudet kuluvat ihan liian nopeasti kun on paljon mukavaa tekemistä. Koti täynnä eläimiä!

Voiko sellaista ollakkaan? Todistan että voi! Viimeksi kun tein omaa blogia kotisivuilleni oli joulukuu 2017! Just tultu kassit ja pussit täynnä koirien saamia palkintoja Helsingin suuresta näyttelystä.

Suomen suurin koiratapahtuma on hauska lopetus joka vuosi näin joulukuun puolivälissä, tämän reissun suunnitteluun tarvitaan aina talon vartijaa, tallityöntekijää ja paljon iloista mieltä....AI NIIN ja HYVIÄ koiria!

Sitä on toivottu ja haluttu! Nyt tontut pani toimeksi ja kohta saat lukea meidän Pikkuponin AASItallin kuulumiset ja varmasti myös kennelin Wolfteamin ja Villa Vatunkin asukkien tekemisiä ja ajankohtaisia juttuja meidän omien eläinten elämästä. Olethan meidän jäljillä.....FINAL COUNTDOWN!!!

Coctail ja sen emä Conjak Hollannista. Ne ovat yhdessä aivan uskomaton pari. Muulivarsa on kyllä oikea rakkauden hedelmä tai .....sitten ei!

eli endorfiinit jyllää oikein kunnolla! Syksyn tulon tietää kun päivän voittaa pimeys ja pian kylmyys! Ja se on kesäihmisen pahin vihollinen!

Tänä syksynä silti se ei ole tuntunut oikeastaan yhtään tylsältä tai vaikealta taas selviytyäni tämän eläinporukan kanssa jonka hoitaminen talviaikaan ei ole jokaisen prinsessan päiväuni.

Ne ovat kaksi alpakkavasasisarusta, ruskeita karvapalloja. Niiden kasvua seuraten kesä on mennyt siivellä.

Siinä jotain mistä saa olla taas tyytyväinen!

On aina jännää viedä ekaan näyttelyyn pentu joka elää maalaiselämää eikä ole tottunut sellaiseen menoon jota on luvassa kahden päivän kansainvälisessä koiranäyttelyssä, mutta hyvin meni. Lobo oli kuin kotonaan ja nautti huomiosta jota keräsi.

Äitienpäivänä 2017 Saarloos wolfhond Wolfteam´s Beauty and The Beast, tuttujen kutsumana LOHTU, ja JENNI U. VOITTIVAT agility kisat!! Se ei onnistu monelta, mutta näiltä kahdelta se ei ollut ihme, hitsautunut parivaljakko, molemmat luottavat toisiinsa ja uskovat tekemiseensä täydestä sydämestään.

KIITOS KUULUU SUSILLE!!

Ei ooo! Ei se ole Mustan Barbaarin takapuoli tai no miksei! EN TIEDÄ!

Mutta oikeesti se on ainakin mun paras aamuseuran tuoja, oma minipossu. 

Sellaista ei saa kaupasta eikä välttämättä rahallakaan.
Sitä ei tuo haikarat mutta alpakoihin uskon....
Meille se tuli kun päivä ja yö olivat yhtäpitkät!
Sitä lopulta toivottiin ja haluttiin, hirmuisesti!
Se on ollut meillä jo 8 vuotta, tänään 20.3.2017, vertani ja lihaani, aina iso osa minua.

Maailman PARAS poika, SEBASTIAN! Paljon ONNEA elämääsi!!!

Se on täällä! KEVÄT! Meillä ulvoo susikoirat kilpaa ja aasit vastaa, ori ekana ja tammat perässä. Alpakat juoksee villinä ja hyppii tasajalkaa valtavia loikkia. Ja ne on siirtynyt ulkovessan käyttöön, se jos mikä on kevään merkki. Kevään mukava merkki on myös eläinten pyöristyneet vatsat, on niitä odotettu sitten täysi vuosi, 111 vrk vai pari kuukautta, mutta niiden onnistuneet lisääntymiset ovat aina suuren ilon aihe.

Olen useaan otteeseen nähnyt kun alpakat antavat kyytiä pikku linnuille, jotka käyvät ruokintapaikalla murua toivoen, mutta EI! Alpakoilta tulee lähtöpassi heti. Ne ajavat kuin paimenkoirat tunkeilijat pois kaula alhaalla ja tuima ilme silmissä.

Mutta talvella huomasin että pikkuruinen hiiri sai touhuta alpakkatallissa kuin kotonaan, ja se oli sen koti! Home sweet home!

En itse ole hillonaisia, en niitä tee enkä oikeastaan syökkään, mutta jostain nätti omenahillopurkki oli ilmestynyt meidän jääkaappiin ja jo syksystä asti sitä oltiin veivattu toisten tavaroiden tieltä pois.

Purkki huusi aina kun näin sen että syö mut, tai siis sen sisältö! Mutta ei käynyt mielessäkään.....

Mutta kyllä paraskin on kiva olla! Kun Suomen suurimmassa koiranäyttelyssä voittaa kahdella erirotuisella koiralla Rotunsa parhaan tittelin (Rop) ja vuoden voittaja tittelit siinä sivussa... ja nämä koirat ovat molemmat omia kasvattejani niin täytyy jotain olla myös tehnyt hyvin, ei se pelkkää vahinkoa ollut, eikä eka kerta! Eikä vika!

En mä vaan meidän oma minipossu Nokipoika!

Keväällä joskus huhtikuussa pari ihmistä huomautteli, että possu oli saanut liikakiloja talven aikana kun vaan touhuaa tallitöissä. En kyllä itse kiloja huomannut, vaan possu näytti just sellaiselta kuin mustan pikkuisen hyvin syöneen töpselinenän kuuluukin näyttää. Eläinlääkärinkin mielestä possu oli hyvän näköinen kun kävi sille antamassa vuotuisat rokotukset: matolääkitys ja sikaruusu.

Ikinä ei pitäisi hosua, ainakaan eläinten parissa, mutta nyt muka oli pakko kun pimeä voittaa valon ja tulee pimeä klo 16!!! Oltiin purujen haussa ja meni myöhempään kun piti!

Kun mun tekemiset kiinnostaa enemmän kun omat asiat, niin meille kyllä pääsee töihin.

Töitä löytyisi tietty eläinten parissa; Saksanpaimenkoiran pennun tapakasvatusta, pikkupentujen kanssa olemista, susikoirien lenkittämistä, tallin siivousta, aasien harjausta ja lannan luontia. Sitä ehkä eniten jostain syystä tarjoaisin... onhan sitä eniten kun eläimiäkin on PALJON! Lannanluonnissa ei ole kuin yksi haaste, pysyykö lapio kädessäsi?

Meillä tuli täyteen tasan yksi vuosi maailman parhaassa omassa kodissa - Villa Vatussa, meidän mielestä! Ja jokaisellahan on paras koti se ihan oma pesä pieni tai suuri, sellainen oman näköinen. Meidän koti on joko Ranskanpastilli - se vaaleanpunainen tai Englannin lakritsi - neliö kolmella kerroksella valkoinen, musta, vaaleanpunainen.

Ei ole ollut lomaa päivääkään niinkuin useimmilla ihmisillä. Mutta onneksi ei ollakaan ihan tavallinen perhe! Meidän päiviä tai ainakin mun aikatauluja ohjaa eläimet, niiden tarpeiden mukaan ellellään ja touhutaan, siivotaan ja ruokitaan. Päivät on ympyräpyöreitä ja kierros alkaa aamulla taas ja noudattaa tiettyä järjestystä mihin illalla loppuu, usein siihen miellyttävään tallineläinten heinien rouskintaan.